vanhat perinteet haltuun osa x: maton kutominen

Kotitilan vintissä on kolmet kangaspuut. Äiti, mummot ja tädit ovat mattonsa kutoneet. Minä olen lapsuuteni kesät viettänyt navetan vintissä kangaspuitten alla leikkien. Talvi-iltoina mattoja kudottiin tuvan nurkassa. Ja jos ei kudottu, niin sitten leikattiin kuteita sakset viuhuen. Kudoinpa minäkin joskus ala-asteella pienen maton, riemunkirjavan, kun piti kokeilla kaikki mahdolliset värivaihtoehdot. Tuollahan se on yläkerrassa lattialla sekin.

Kotitilan aitat pursuavat toinen toistaan ihanampia räsymattoja. On siellä seassa kyllä joitakin 70-luvun tummanvihreitä ja oransseja, jotka nyt eivät niin suloisia ole. Mattoa löytyy mielen mukaan, mutta viime talvena tajusin, että olisi varmasti syytä opetella laittamaan ne kangaspuut pystyyn ja palautella mieleen se kutomispuolikin, jotta niille kangaspuille löytyisi käyttöä myös tulevaisuudessa.

Juhannusviikolla ryhdyttiin lopulta äidin kanssa tuumasta toimeen. Pienimmät kangaspuut raahattiin vintiltä kuistiin, pyyhittiin pölyt (siinä tiimellyksessä se loukutinosa iskeytyi päähäni ja vietin puolituntisen jääpussi pään päällä) ja ryhdyttiin kokoamishommiin. Kangaspuiden kokoamisen sain kyllä suurin piirtein tallennettua muistini syövereihin, mutta ne loimihommat olikin sitten ihan hepreaa. En usko, että selviäisin hommasta seuraavalla kerralla yksin, mutta ehkä apua on tarjolla, tai sitten netistä löytyy joku hyvä video siihenkin.

Vintiltä, aitasta ja navetasta löytyi laatikollisia ja pussillisia vanhoja matonkuteita. Ihania ja kauniita. Niistäpä sitten valkkasin korillisen mukaan, ja mattoa tekemään. Maton idea kehittyi siinä tehdessä, välillä katsoin vähän mallia kuistin räsymatosta. Suuret suunnitelmat kutistuivat koepalaksi. Matosta tuli 46-senttinen kynnysmatto, jonka loukuttelin juhannuksen lähipäivinä nopeasti, tai niin kuin meillä sanotaan ”välleen”, siinä muitten puuhien lomassa. Ja kylläpä siitä tuli komea ja hieno. Ihan ylpeä piti itsestään olla. Eihän sitä raaski mihinkään liattavaksikaan laittaa. Olkoon nyt hetken tuossa olohuoneen pöydällä ihailtavana. (Tulipa sinne mattoon muutama mokakin, mutta ei niitä huomaa, jos ei tuijottelemaan jää.)

Vaan sellainen himo siihen matonkutomiseen tuli, että nyt ymmärrän, miksi jotkut talvi toisensa jälkeen viettävät iltoja kansalaisopiston tai käsityökeskuksen tiloissa paukuttamassa. Milloinkahan sitä taas lähtisi lasten kanssa mummolaan, jotta pääsisi kutomaan?

Published in: on kesäkuu 26, 2011 at 5:30 pm  Comments (1)  

The URI to TrackBack this entry is: https://karoliinankammari.wordpress.com/2011/06/26/vanhat-perinteet-haltuun-osa-x-maton-kutominen/trackback/

RSS feed for comments on this post.

One CommentJätä kommentti

  1. Älä enää myy kirpputorilla vanhoja vaatteitasi, tee niistä matonkuteita!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: