Vietimme siskoni perheen kanssa pääsiäistä mummolassa. Käsityöinnostus on iskenyt siskoonikin, ja salin pöydälle muodostuikin pääsiäisen ajaksi kunnon käsityökeskus. Äitiparka joutui kattamaan pääsiäiskahvit tuvan puolelle, sillä sali oli valloitettu tytärten käyttöön. Siinäpä sitten lankavuoren äärellä siskoni opetti pikkusysterille, kuinka virkataan isoäidin neliöitä, ja minä puolestani palauttelin isosiskon mieleen yläasteaikojen jälkeen unohtuneita neulomisen perusasioita. Hyvät vaihtokaupat tuli tehtyä, sillä isoäidin neliöt koukuttivat kunnolla, ja nyt on sitten valmistunut neliöitä muutama päivässä. Löysin kirpparilta tosi ison lasipurkin, ja nyt jemmailen torkkupeittoaineksia sinne, niin ovatpahan valmistusaikanakin silmän ilona (tämän sisustusidean varastin siskolta).
Kahden ja puolen vuoden uhmakkaaseen ikään ehtineen pikkuisännän kiinnostus on jälleen kerran myös herännyt. Nyt en anna enää koskeakaan lankoihini, sillä en halua toista kertaa olohuone-työhuone-kylppäri-eteinen-keittiö-olohuone -akselilla kiertävää lankakeräsotkua, jota jätkä nimitti ladukseen ja hiihteli sitä pitkin. Parempi onkin virkkailla sitten iltasella tv:n äärellä, kun jälkikasvu on saatettu unten maille. Tosin riesana on silti Mökö-kissa, joka tahtoo terävine kynsineen osallistua tähän touhuun.
Kauankohan mahtaa kestää, että saan käpertyä sohvalle soman torkkupeiton alle? Montakohan niitä pitää virkata? Toivottavasti innostus kestää. Nopealta ja hauskalta puuhalta tuntuu ainakin nyt. Ja kiva kun saa vaihdella värejä koko ajan!
